Sikses Kivoi

Sikses Kivoi

keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Haravointia tänään

Tänään oli kiva lämmin päivä, vaikkakin tuuli mut ei kylläkään mitään kylmästi. 
Tänään näin ekan leskenlehden ja nokkosperhosen. Kuvat on isännän kännykässä kun ei ollut kameraa mukana. Kävimme mun isän ja äidin tontilla kiviä keräilemässä omaan puutarhaan. On niitä meidän isäkin sinne hamstrannut kun on kans tarkoitus omaan pihaan rinne peittää kivillä. Heidän tontin reunalla kulkee joki, Sirppujoki, joka oli tulvinut pellolle just siinä heidän kohdalla ja siellä uiskenteli pari joutsenta. Kovasti siellä kaakattivat kun isäntä meni lähemmäs ottamaan kännykällään kuvia. Täytyy sit tarkemmin katsoa et oliko ne laulujoutsenia joksi ne katoin.
Mut olin tosiaan tänään ja eilenkin haravoimassa tota takapihaa, kun siellä oli jo hiukan kuivunut toi sammalpintainen nurmikko. Ja samalla sit katseltiin tulevaa kasvihuoneen paikkaa. Et vielä hommaa riittää. Sekä kans etupihalla kun siihen meinattiin terassia. Viime syksynä jo siirsin toisen kukkamaan muualle ja viel olis tossa toisessa nuo ruusut ja muurinkellokin siinä viel on.


Tuohon noiden pöllien paikalle se kasvihuone sit tulee. Tuo takana oleva talli ja koppi ovat naapurin puolella, koppi ihan rajalla.



No hups talvi on yllättänyt tän puutarhurin kun ovat kuokat jääneet niille sijoilleen.



Täs on sit takapihaa, leikkimökki naapurin tontilla, takana oleva pyykinkuivatusteline meidän. Tontti ei tosiaan mikään suuri: 1172 neliötä mut mahtuuhan tähänkin kaikenlaista.
 


Ja etupihaa. Tähän on sit tulossa se terassi. Takapihallakin on terassi, siel on kiva aamukahvit nauttia aamuauringossa ja iltapäivällä olla varjossa helteeltä. Tähän etupihalle sit paistaakin keskipäivän aurinko ja ilta-aurinkokin.
 



Nyt sit marsu joutui evakkoon, noooh tarkemmin häkki pojan huoneen lattialle kun mä tarvisin tän pöydän mun taimille jotka tulevat tarviimaan lisää tilaa kun ne tosta vielä koulii. Vesimeloniakin tuli istutettua et katotaan miten se kasvaa siel kasvihuoneessa. Sekä amppelitomaattiakin tossa on. Tuli sit kans käyttöön nuo pojan joskus koulussa tekemät tarjottimet! Toisessa on jotain koristettakin sellasella polttojutulla tehty.
 


Ja pelargoneja istuttelin toisiin ruukkuihin tuolla varastossa niin nappasin yhestä pelargonista oksan ja toin sen tohon sisälle juurtumaan. Liitutaulutarraa pilttipurkin kyljessä.
 


Sit sisäkukkasiakin laitin uuteen multaan ja huomasin palmuvehkan kyljessä pienen taimen jonka sit siirsin uuteen purkkiin kasvamaan.



Pitäähän sit sit vielä Lillistäkin laittaa viel kuva.


JK. Tänään tuli tohon meidän pihalle saksanpaimenkoira. Rappusillakin hetken seisoi ja uskaltauduin sit pihalle kun näin et sillä oli kuonokoppa! Ilosesti hän tuli mun luo et ei ainakaan vihainen ollut, tiedä sitten minkä takia oli kuonokoppa. Kävin sit naapurissa kysymässä et josko hänen koira tai hoitokoira olis mut ei hänkään tiennyt kenen on. Hän sitten soitti paikalliselle löytöeläinkodin pitäjälle ja toimitti koiran sinne. Otettiin hetkiseksi kuonopanta pois et sai raukka vähän vettäkin juoda. Myöhemmin kuulin et koiralla oli ollut molemmissa korvissa tulehdus. Ja kuonokoppaa oli myös tää löytökodin pitäjä ihmetellyt. Mikrosiru oli löytynyt et omistajakin sit löytyy. En muista kyllä tollasta koiraa nähneeni ei ainakaa ole samaan aikaan lenkillä ollut ku meikäläinen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti